Stig lähti kauteen 2013 ilman paineita. Top 10 sarjasijoitus oli saavutettu jo edellisellä kaudella ja tämä vuosi oli tarkoitus uhrata henkilökohtaisille ambitioille ilman tiimitavoitetta. Ja sitähän lopputulos kauden päätteeksi myös heijastelee. Matkalle mahtui kuitenkin muutama kupru, jotka olisi voinut vaikka jättää väliinkin.
Kilpakautta yhdellä sanalla kuvaillessa oikea adjektiivi on epäilemättä märkä. Kun kolme edellistä kautta on kisattu pelkästään kuivalla, niin tänä vuonna peräti puolet sarjakisoista oli sadekelin kisoja. Ja sillä oli oma merkittävä vaikutuksensa Stigin suorituksiin ja tuloksiin. Seuraavassa valaistaan hieman tarkemmalla kohdevalolla Stigin kilpakautta 2013.
Big
The older I get, the faster I was
Tuloksellisesti Stigin vuosi alkoi mahalaskupannukakulla kun kauden ensimmäisen kisan monsuuniolosuhteissa auton moottori toimi kuin junan hissi, eli ei ollenkaan. Viimeistään siitä hetkestä eteenpäin sarjasijoitusta oli turha murehtia ja keskityttiin ihan muihin asioihin. Täsmällisemmin Miikan ja Jonin ajattamiseen top 3:een. Miika sinne päräyttikin kakkoskisassa ja uusi tempun heti seuraavassa kisassa. Jonin osalta meni tiukemmalle ja tavoite täyttyi vasta viimeisessä sarjakisassa. Kaikenkaikkiaan kärkikolmikkosijoituksia Stig rohmusi viisi kappaletta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Miika myös ajoi uransa ensimmäisen kerran kisaerän nopeimman kierroksen (selkeästi yhden tuhannesosan marginaalilla), joten nyt tämäkin boxi on tickattu kaikkien stigien toimesta.
Middle
Tärkeimmät statistiikkaparametrit osoittavat kuitenkin miinusta. Sarjasijoitus oli huonompi kuin vuosi sitten ja pisteitä kerättiin vähemmän. Erävoittojakaan ei tänä vuonna tullut. Lähellä tosin oli, mutta lähellä ei lasketa – paitsi käsikranaateissa. Stig nimittäin johti yhteensä 28 kierrosta, mutta valitettavasti yhdenkään niistä päätteeksi ei heilunut ruutulippu. Miikalla oli kahdessa kisaerässä voiton avaimet ajohanskoissaan, mutta vielä ei natsannut. Tero johti neljännessä kisassa omaa eräänsä mukavalla marginaalilla, mutta valitettavasti takaa tuli kuski, joka kirjautti siinä erässä koko vuoden nopeimman fosarisarjakierroksen, joten sitä vastaan oli paha rimpuilla. Yhdessä kisassa Teron tuuraajana toimi Tomppa, joka tälläkin kertaa hoiti oman leiviskänsä kiitettävästi.
Vuonna 2013 fossiilisarjassa kilpaili yhteensä 36 tiimiä, mikä oli pari vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä oli luonnollinen seuraus siitä, että nelitahtikoneet kiellettiin sarjasta. Ilahduttavasti mukaan ilmoittautui monia uusiakin tiimejä ja kestävyyskisassa osanottajia oli puolestaan reilusti enemmän kuin vuonna 2012. Fossiilisarjan ulkopuolisiin kilpailuihin Stig ei tänäkään vuonna onnistunut itseään kampeamaan. Ehkä ensi vuonna.. Yhteenvetona Stigin osalta voidaan todeta, että tiimin taso ja vauhti säilyi jotakuinkin ennallaan. Hyvää menestystä tuli aiempaa leveämmällä rintamalla, mutta tekninen kompurointi maksoi sen verran, että sarjataulukossa tuli kaksi sijaa takapakkia.
Kuskit 2013
Pimeä Stig
The harder I work, the luckier I get
Alkukaudesta Stigin tekninen pakka oli sekaisin kuin Seppo Hovi. Ekassa kisassa pilaantuivat kaikki kisaerät ja toisessa kisassakin yksi erä keskeentyi ketjujen irtoamiseen. Mutta kaikesta otettiin opiksi. Samoja virheitä ei enää tehdä ja epäilemättä löydämme tulevaisuudessa joukon uusia. Suurimman osan kautta Stig toimi yhden auton tiiminä, kun vanhempi runko myytiin yhden moottorin kera fosarisarjassa aloittelevalle tiimille. Onneksi tämä ei kostautunut, eikä tänä vuonna käynyt kertaakaan niin että vara-auto olisi pelastanut kisan varaosillaan. Teknisenä asiantuntijakoordinaattorina Stigin varikkopilttuussa hääri edellisvuosien tapaan Mikko, jonka apua kisakuskit edelleen hiljaisesti arvostavat.
Fast
Kauden poikkeuksellisen kosteat kilpailuolosuhteet paljastivat armotta heikkouden Stigin paketissa: nimittäin sadekeli. Parannusta olisi tarvittu aluksi ihan perustekniikkaan (eli että se pirun moottori pysyisi edes käynnissä) ja sittemmin sekä auton täsmälliseen säätämiseen sadekelille sekä itse ajamiseen märässä. Vuoden loppua kohden asiat alkoivatkin parantua ja viimeisessä sadekisassa Tero luovikin itsensä 15:stä lähtöruudusta viidenneksi, mikä on jo kohtuullinen suoritus. Parantamisen varaa toki edelleen löytyy.
Testikierroksia Stig ajoi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Ottaen huomioon, että käytössä oli vain yksi auto, ero edellisvuoteen on kuitenkin yllättävän pieni. Statistiikkaa tuijotellessa huomio kiinnittyy ennemminkin siihen, että kierrokset jakautuivat huomattavan epätasaisesti kuskien välillä. Se ei tietenkään ole ideaalitilanne ja toivottavasti ensi vuosi tuo siihen korjauksen sekä käänteen laskevaan kierrosmäärätrendiin. Positiivisena asiana mainittakoon, että tiimin budjetti pysyi hienosti raameissaan vaikka aivan loppuvuonna kalustoa uudistettiin ensi kautta silmällä pitäen.
Autot 2013
Less is more? WTF?!? More is more!
Nyt kun henkinen välivuosi on takana, edessä on talven sanelema pakkotauko ja sen jälkeen tähdätään taas ylöspäin. Ja tähdätäänkin korkeammalle kuin koskaan. Ja sitä tähtäilyä silmällä pitäen Stig on jo tehnyt uusia hankintoja. Vaikka nykyisessä kisa-autossa vauhti oli vielä kutakuinkin kohdillaan, se oli silti parhaat päivänsä jo nähnyt. Nyt uusi runko odottaa talvisäilössä irtipääsyä ja Stig on suggeroinut itsensä uskomaan, että se on häikäisevän nopea. Myös muu tekninen paketti pyritään ennen kisakauden alkua saattamaan sellaiseen kuosiin, että menestys tai sen puute riippuu ensisijaisesti kuskeista.
Talvitauon aikana Stig ei kuitenkaan lepää laakeripesässä. Käynnissä oleviin tai lähitulevaisuudessa tapahtuviin aktiviteetteihin lukeutuvat mm. neuvottelut uuden potentiaalisen sponsorin kanssa sekä tiimin virkistysmatka, jolla Stig juhlistaa viisivuotista taivaltaan hyvinkin moottoriurheilullisessa ympäristössä. Tiedossa on moottoripitoista toimintaa tai sitten katkokävelyn sm-kisat. Aika näyttää..
Stig 2013