Ennakko

Fosarikauden 2013 debyytti ja edessä todellinen sadekisa. Ei mikään pikkutihku tai satunnainen sadekuuro vaan kunnon vesikeli, jossa on aivan turha yrittää hakea kuivempaa ajolinjaa. Noh, mikäs siinä – edelliset kolme kisakautta on saatukin ajaa kokonaisuudessaan kuivalla radalla. Lämmittelyssä kaikki näytti ihan hyvältä. Stig haki nopeasti hyvät sadesäädöt ja kierrosajat olivat kilpailukykyisiä samaan aikaan radalla kroolanneiden tiimien kanssa.

 

Miika lämmittelykierroksella

Erä 1 / Miika

Lähtöpaikka 10; Sijoitus 14; Paras kierrosaika –
Miikalle valikoitui siviilikiireiden pakottamana päivän ensimmäinen startti, kun herran piti poistua Tattiksen kahluualtaalta kesken kisatapahtuman. Ensimmäinen merkki ongelmista tuli jo varikolla kun kone koepyöräytettiin käyntiin. Se ei tuntunut ihan normallilta. Siinäpä ei kuitenkaan ollut mitään tehtävissä, joten eikun lähtöruudukkoon ja radalle. Ns. harjoituskierroksen jälkeen Miika totesi jo ettei kone käy. Lämmittelykierroksella sama homma, mutta pahempana ja lähdön mennessä uusiksi, toisen lämmittelykierroksen kakkosmutkaan kone hyytyi sitten kokonaan. Kun eräällä toisella tiimillä oli sama tapahtunut jo aikaisemmin, tuli Stigin sijoitukseksi 14. Se, että kyseessä oli Stigin kisatapahtuman korkein eräsijoitus, kertoo kaiken tarvittavan tiimin surkeasta iltapuhteesta.

 

Ei startannut. Rahat takas..

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 2; Sijoitus -; Paras kierrosaika –
Heti Miikan erän päätyttyä rynnättiin kärräämään Stigin amfibioauto huollettavaksi. Samanlaista aktiviteettia tuntui olevan monella muullakin tiimillä ja välillä tuntui, että työntökärryjä liikkui kilparadalla enemmän kuin mikroautoja. Sitten hektinen operaatio koneen käynnistämiseksi. Kaasari irroitettiin ja kuivattiin, sytytystulppa testattiin ja muutenkin kaikki kikat kokeiltiin mitä mieleen juolahti, mutta eipä käynnistynyt auto ei. Roudattiin se kuitenkin viime hetkellä lähtöruudukkoon ja toivottiin ihmettä, mitä tälläkään kertaa ei tullut. Kilpuri oli kuollut kuin kivi ja näin Stigiltä jäi lähtö ajamatta ensimmäistä kertaa sitten ekan kauden kakkoskisan. Samalla Jonin eturivin lähtöpaikka ja sen mukana tullut loistava mahdollisuus erinomaiseen sijoitukseen valui sadeveden mukana Tattiksen viemäriverkostoon.

 

Not so Fast Stig sadeasussa

Erä 3 / Tero

Lähtöpaikka 13; Sijoitus 15; Paras kierrosaika 1.21,752
Ei kun takaisin auton askarteluharjoituksiin. Tulppa, jonka kipinä oli aiemmin jo testattu, vaihdettiin ja voilà – kone käynnistyi. Emme tiedä miten, emme tiedä miksi, mutta pääasia että vaikutti taas toimivan. Tero lähti viimeiseen lähtöön joukkion peräpäästä, kolmannestatoista ruudusta pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Lämmittelykierroksella kaikki vaikutti vielä hyvältä myös Stigin päivän ensimmäinen kisakierros meni hyvin Teron sijoituksen ollessa kierroksen päätteeksi yhdeksäs. Mutta heti toisen kierroksen aluksi rupesi kone vuotamaan tehoja. Muiden pyörähtelyiden seurauksena Tero nousi vielä kakkokierroksella kahdeksanneksi, mutta se oli vain kuoleman viivästyttämistä. Jo neljännen kierroksen jälkeen Stig oli tippunut toiseksiviimeiseksi ja viimeistään tässä vaiheessa sokeakin näki otsallaan että peli oli menetetty. Aluksi vika ilmeni niin, että pieniltä kierroksilta koneelta kesti tuhottoman kauan nostaa kierrokset ylös. Sen jälkeen alkoivat huippukierrokset laskemaan, kunnes lopulta ainoaksi tehtäväksi jäi yrittää pitää kone käynnissä. Tässä vaiheessa Fast Stig oli hitaampi kuin ikinä, mutta kruisaili kuitenkin ruutulipulle siltä varalta, että joku muu tiimi hyytyisi matkan varrella. Näin ei käynyt joten loppusijoitus oli viimeinen kierroksen voittajalle hävinneenä.

 

Yhteenveto

Vuoden 2013 ensimmäinen kilpailu oli Stigin paluu perinteisen surkeisiin kausiavauksiin. Moottoriongelmaa kyllä hieman odotettiin, mutta ei tällaista. Kyseessä oli epäilemättä Stigin turhauttavin kisakokemus ikinä. Se, että tahkoaa läpi märkänä koko iltapäivän ja illan ilman minkäänlaista mahdollisuutta kilpailla ketään vastaan syö sitkeintäkin miestä pihviveitsellä. Onneksi tälle kaudelle ei ollut tulostavoitteita. Voisi nimittäin harmittaa – nyt ainoastaan ottaa päähän.

Kaiken kaikkiaan Stig surffasi päivän aikan yhteensä 51 kierrosta, joista 35 lämmitelyssä ja 16 kisaerien yhteydessä. Säälipisteitä kerääntyi 41 kappaletta ja ne oikeuttavat epäilemättä sijoitukseen jossain fossiilisarjan pohjamudissa. Sellaista on moottoriurheilu välillä – kerpele. Luonto itkee ja Stig pillittää mukana.

Tulokset / Kuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *