Sade roikkui Tattarisuon vauhtipyhätön päällä kuin pyykkinarulle ripustettu Lepakkomies. Sarjakauden päättävää kisaa edeltävissä testeissä Stig oli saanut uuden moottorinsa laulamaan korkealta ja kovaa, joten odotusarvot olivat ylempänä kuin pitkään aikaan. Edellyttäen että keli olisi kuiva. Muutamaa minuuttia ennen ensimmäistä kisastarttia Bruce Wayne tippui narulta..

Videokooste: Kisa 6

Joni kontrolloi

Joni kontrolloi

Erä 1 / Joni

Lähtöpaikka 3; Sijoitus 8; Paras kierrosaika 1:15.411; StigCam
Koska sade oli aluksi kevyttä ripottelua, Joni päätettiin lähettää matkaan kuivan kelin säädöissä. Virhe. Jo lähtöruudukossa sade voimistui ja resetoi Jonin kärkipään lähtöpaikan käytännössä hyödyttömäksi. Pirullisen huonoista lähtöasetelmista huolimatta Joni syöksyi lähdöstä kärkeen ja sai nauttia johtopaikasta aina ykkösmutkasta kolmosmutkaan saakka. Sitten tuli sadesäätäjiä ohi oikealta ja vasemmalta. Middle Stig tippui suhteellisen nopeasti seitsemänneksi ja noin viidennellä kierroksella kahdeksanneksi kun tiimi numero 60 pyyhälsi ohi. Erän aikana sade sen kuin voimistui kääntäen voimasuhteita entistäkin enemmän Jonia vastaan, mutta Joni sai kuitenkin kaasutella kohti ruutulippua suhteellisen rauhassa ilman akuuttia painetta takaa. Samaisen tiimin 60 menetettyä jonkin verran aikaa spinnaukseen, Joni pääsi erän lopussa aivan kantaan kiinni, mutta ohitus ei onnistunut. Mieltä lämmitti kuitenkin kaiksinkertaisen F1-veneiden maailmanmestarin, Sami Seliön, lyöminen. Luulisi, että vesikeli olisi sopinut sille..

Pirun nopea suihkulähde

Pirun nopea suihkulähde

Erä 2 / Miika

Lähtöpaikka 12; Sijoitus 6; Paras kierrosaika 1:15.509; StigCam
Miika kiiruhti matkaan täydessä sadekelissä ruudusta 12 päässään kypärä, joka oli varustettu Jonin toimesta biodynaamisella huurtumisenestolla. Lähtö oli mainio ja kolmosmutkan jälkeen Miika oli jo seitsemäntenä. Avauskierroksella tuli muutama sija takapakkia, mutta pian Miika kipusi takaisin seitsemänneksi. Auton laittaminen sadesäätöihin oli onnistunut mainiosti ja ajotuntuma oli kuskin kertoman mukaan erinomainen. Miika nosti Stigin edelleen viidenneksi, mutta yhden sijan äijä joutui luovuttamaan löytäen paikkansa koko loppuerän ajaksi paikalta kuusi. Edessä eteni 3-4 auton rypäs lähes iskuetäisyydellä, mutta ei kuitenkaan aivan eikä ero supistunut, vaikka yritys olikin kova. Toisaalta takaa päin ei kukaan uhannut ja turvamarginaali sinne suuntaan sen kuin kasvoi vain. Siispä turvallisesti ruutulipulle ja varmat pisteet kotiin.

Autoilijoita Suomen syksyssä

Autoilijoita Suomen syksyssä

Erä 3 / Tero

Lähtöpaikka 13; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 1:16.877; StigCam
Tero saattoi Stigin sarjakauden päätökseen ruudusta 13. Startissa ei oikein löytynyt väylää parannella sijoitusta, mutta mutkissa 3-5 todellakin löytyi ja Tero kuittasi ulkokautta kertoheitolla ison nipun päänahkoja. Sama tahti jatkui läpi kierroksen ja huikean avauskierroksen jälkeen Tero oli peräti viides. Vähän siinä muiden spinnailutkin auttoivat, mutta myös hyviä ohituksia tuli ihan kiitettävästi. Valitettavasti siihenpä ne erän tapahtumat sitten jäivätkin. Yksi tiimi tuli muutaman kierroksen päästä Teron ohi ja Tero puolestaan kuittasi pari mutkaa myöhemmin toisen, mutta loppumatka sujui luovien yksinäisyydessä kohti ruutulippua. Maalissa sijoitus viides ja sarjakausi oli sitä myötä sitten paketissa.

 

Stig valmiusasennossa

Stig valmiusasennossa

Tilastot

Kauden päätöskisassa Stig polski Tattarisuon altaan mitan n.80 kertaa, joista 45 kisaerien yhteydessä ja n.35 lämmittelyssä. Pisteitä kertyi 86 kappaletta sarjasijoituksen noustessa parilla pykälällä jaetulle yhdennelletoista sijalle, mikä siis oli Stigin loppusijoituspaikka vuoden 2015 fosarisarjassa. Myös kisatapahtumassa Stigin sijoitus oli yhdestoista.

Tulokset / Kuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *