Kisa 2 kisaraportti: Askel oikeaan suuntaan

Vuoden toinen fosarikisa oli vauhdillisesti askel oikeaan suuntaan verratuna ekaan kisaan. Valitettavasti ei tarpeeksi iso. Eikä tarpeeksi tuloksissanäkyvä. Ennakko-odotuksiin suhteutettuna toinenkin kisa oli pettymys. Mutta käteen jäi sentään kauden ensimmäinen top 10 sijoitus. Lue täältä kuka sen saavutti.

Ylösnousemus

Stigin päälikköosasto reagoi kilpailukyvyn puutteeseen nopeasti lunastamalla tiimille uunituoreen kisamoottorin. Finanssiosasto hieman järkyttyi, mutta kuskiosasto hykerteli tyytyväisenä ja mekaniikko osasto kääri hihansa ja rupesi hommiin. Koneen tunnollisen sisäänajon jälkeen päästiin riehumaan kaasujalka suorana ja tulosmonitoreissa liikuttiin välittömästi ihan eri sekuntiluvuilla kuin aiemmin. Suuremmin edes yrittämättä Stig kiersi Tattiksen radan kaksi sekuntia ripeämmin kuin kauden avauskisassa ja puolitoista sekuntia nopeammin kuin koskaan aiemmin. Tämän jälkeen säädettiin auton etupään kulmia ja välillä mentiin reippaasti metsään (tai tarkemmin sanottuna nurmelle) kun kartti ei kääntynyt vasuriin lainkaan. Mutta lopuksi kellotettiin taas ihan kilpailukykyisiä aikoja. Sellainen fiilis sessiosta jäi, että näillä mennään jo pirun lujaa ja ollaan kilpailukykyisiä, mutta rungossa ja kuskeissa on vielä puoli sekuntia löydettävissä. Ja etsivähän löytää..
Testiloki.

Kisa 1 kisaraportti: Katastrofi!

Stigin fosarikausi 2010 pärähti käyntiin ryminällä ja ryskeellä! Vauhtia puuttui, mutta yritystä ei. Tuloksena kaksi kolarikeskeytystä ja yksi häntäpään sijoitus. Lue miten katastrofi kehittyi täältä.

Kadonneen sekunnin metsästys

Stig kuljetuskalustoa

Stig uurasti pitkän päivän säätöjen parissa Tattiksella. Kovaa työtä ei tällä kertaa palkittu mahtavilla kierrosajoilla, vaan stigiläiset jäivät raapimaan päätään suurien säätömuutosten vaikuttaessa ajettavuuteen ja kierrosaikoihin vain vähän. Kärkitiimit menevät tällä hetkellä ihan eri sfääreissä, mutta on niitä tiimejä tulosmonitoreissa onneksi takanakin. Ekaan kisaan mennään kuitenkin huonommista lähtökohdista kuin mitä toivottiin. Viikon päästä sitten mitataan Stigin todellinen vauhti suhteessa muihin. Testiloki.

Uusi sponsori taustatiimiin

Stig ylpeänä julkistaa uuden yhteistyökumppanin! Oy Mechelin Company Ab on Suomen markkinajohtaja puukiinnityksen alalla. Vuonna 1957 perustettu yritys on erikoistunut puuta käyttävän teollisuuden koneiden ja kiinnittimien maahantuontiin ja markkinointiin. Mechelin Company näkyy tästä edespäin Stigin kuljetuskalustossa ja nettisivuilla. Stig toivottaa Mechelin Companyn tervetulleeksi joukkoon matkalla kohti menestystä 😉

Ratakauden avaus ja SL8:it

Vihdoinkin. Vihdoinkin. Vaikka kaiken piti olla valmista Tattarisuon radan aukeamista varten, niin siinähän sitten kuitenkin kävi niin, että tulivuoren, työkiireiden, monsuuniräntäsateiden ja ties minkä viivyttämänä Stig teki 2010 ratadebyyttinsä lähes kolme viikkoa radan aukeamisen jälkeen ja alle kaksi viikkoa ennen kilpakauden alkamista. Lue miten meni.