Häyrinen höyryää

Häyrinen höyryää

Ennakko

Stig lähti sarjakauden päättävään taistoon arpomalla ajojärjestyksen sääennusteen mukaan. Näytti nimittäin siltä, että jossain vaiheessa kesken kisatapahtuman saderintama tulee. Kysymys olisi vain täsmäajoituksesta. Myös sarjataulukkoa oli tuijoteltu ja pisteitä laskettu etukäteen. Lämmittelyssä oli silti vielä kuivaa ja aurinkoista radan ollessa kuitenkin yli sekunnin hitaampi kuin nopeimmillaan alkukaudesta. Rata-alueelle tunnelmaa oli nostamaan raahattu itse selostajalegenda Höyry Häyrinen, joka korvasi tiedolliset puutteet puhtaalla verbaalikarismalla.

Kadonneen ohituspaikan etsintä

Kadonneen ohituspaikan etsintä

Erä 1 / Joni

Lähtöpaikka 6; Sijoitus 16; Paras kierrosaika 1:00,096
Joni väänsi matkaan sijalta kuusi ja ensimmäisissä mutkissa takkiin tuli yhden pykälän verran. Valitettavasti edellä oli nelitahtikone, joiden ohittaminen ei tunnetusti suju saman kaavan mukaan kuin rakettikavereiden. Jonilla tuntui olevan kyytiä neluria enemmän, mutta ohituspaikkaa ei löytynyt ja samaan aikaan paine Jonin takaa nousi kuin myrskyrintama. Kolmannen kierroksen alussa Joni päätti ratkaista tilanteen suhteellisen korkean riskin ohituksella ykkösmutkan jarrutuksessa. Seuraus tästä liikkeestä oli sellainen, että Joni liukui leveäksi päätyen rinnakkain ohitettavan kanssa ja kimppaan liittyi vielä kolmaskin kaveri. Kuten on usein aiemminkin tullut käytännön kautta havaittua, ulkomutka ei ole tiukoissa tilanteissa mukava paikka olla. Homma päättyi sekä Jonin että nelurin pyörähtämiseen ja Jonin tippumiseen koko joukon viimeiseksi. Sieltä sitten yksinäinen ajo ruutulipulle kyydin ja kierrosaikojen ollessa kummallisen vaisuja. Ainoana valopilkkuna oli yhden tiimin ohitus matkan varrella. Jälkeenpäin totesimme, että seosruuvi oli aivan väärässä asennossa ja pieneksi kysymysmerkiksi jäi, oliko ruuvi auennut / löystynyt juurikin tuossa kontaktitilanteessa. Yhden hylsyn myötä loppusijoitus parani kuudenneksitoista.

Ohitusfestarit

Ohitusfestarit

Erä 2 / Tero

Lähtöpaikka 15; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 59,244
Teron lähtöpaikka parani jo ennen starttia parilla pykällä, mutta 15:stä ruudusta oli silti ohitusfestarit tiedossa. Kaksi ensimmäistä mutkaa sujuivatkin erinomaisesti. Tero voitti niissä useampia sijoituksia, mutta menetti ne kaikki korkojen kanssa takaisin kolmosmutkassa jäädessään pussiin auton taakse, joka jostain mysteeriksi jäänestä syystä eteni ripeästi kuin talviunilta herännyt karhu. Ja ei kun suunta uudestaan ylöspäin. Osa uhreista antautui helposti, mutta joidenkin kanssa oli hieman enemmän ohjelmaa ja tiukkoja tilanteita. Välillä ohituspaikkaa piti kytätä toista kierrosta, mutta toisinaan Tero painoi kahden ohi peräkkäisissä kurveissa. Viimeiset kierrokset Tero kutisti eroa edellä ajavaan tiimiin 401 ja viimeisen kierroksen kuutosmutkassa painui ohi. Valitettavasti kaveri kuittasi takaisin seiskamutkassa ja Teron loppusijoitus oli kahdeksas, joka yhden hylkäyksen nousi seitsemänneksi. Lähtöpaikka huomioden kohtuullinen tulos, mutta ei missään nimessä maksimisuoritus.

Big Stig - sivuprofiili

Big Stig - sivuprofiili

Erä 3 / Miika

Lähtöpaikka 6; Sijoitus 11; Paras kierrosaika 59,741
Kauden viimeiseen erään Stig päätti pelata upporikasta ja rutiköyhää. Pelinappulana oli Miika ja panoksena maineen ja kunnian rippeet. Big Stigille säädettiin auto sadesäätöihin säätutkan näyttäessä saderintaman iskevän Tattikselle kesken kisan. Kuutospaikalta Miika otti tapojensa mukaisesti hienon lähdön saaden Höyry Häyrisenkin puhkeamaan varauksettomiin kehuihin. Avausmutkien jälkeen Miika tempoi menemään nelospaikalla ja odotusarvo auton säädöt huomioon ottaen oli tasaisen varma valuminen alaspäin. Mutta Miikapa roikkuikin mukana kuin peräpukama. Usemman kierroksen äijä pysyi hyvin kärjen vauhdissa. Sitten takaa tuli muutama tiimi ohi, mutta tilanne oli edelleen oikein siedettävä. Vaan kaikki romahti kuudennen kierroksen alussa ykkösmutkan jarrutuksessa, jossa Miikan edessä hieman nahisteltiin. Miika joutui lyömään jarrut pohjaan ja osui pienessä kulmassa edelläajaviin pyörähtäen keskellä mutkaa. Jarrutusvirhe kuten mies kisan jälkeen rehdisti myönsi. Sieltä joukon hänniltä alkoi sitten kampeaminen takaisin ylös. Kahdenneksitoista (ja hylsyn avustuksella yhdenneksitoista) asti Miika ehti, mutta sitten loppui matka kesken valitettavasti juuri Miikan päästessä iskuetäisyydelle seuraavasta parivaljakosta. Ei se sitten satanutkaan..

Köyhät kyykkyyn

Köyhät kyykkyyn

Yhteenveto

Kauden viimeinen sarjakisa ei sujunut lähellekkään Stigin suunnitelmien mukaan. Vaan eihän sille mitään voi, se on moottoriurheilua. Nyt ei muuta kuin ratti kohti kauden huipentavaa kestävyyskisaa, missä Stig aikoo yllättää koko porukan ja itsensä häikäisevällä vauhdilla ja veretseisauttavalla menestyksellä.

Kierroksia tuli matkamittariin uudella autolla yhteensä 81 (27 lämmittelyt, 54 kisatapahtumat). Pisteitä Stig keräsi sarjafinaalista yhteensä 71 kappaletta, mikä oli kauden toiseksi huonoin kokonaistulos. Niiden turvin säilyi kuitenkin 17 sija sarjataulukossa, mikä puolestaan on Stigin paras. Tilastokummajainen: Kolmen kisavuoden aikana Stigin sarjasijoitus ei ole kertaakaan laskenut, jos tiimi on radalle asti selvinnyt. Nyt, viimeisessä kisassa oli ensimmäinen kerta kun se ei noussut.

Tulokset / Kuvat