Tuore voittaja

Tuore voittaja

Nyt se on faktaa: Stigin uusi auto on salamannopea. Huolellisesta valmistautumisesta huolimatta oli jonkinlainen shokki – positiivisessa mielessä – huomata, että Stig ei ollut vain entistä parempi. Stig oli puhtaalla nopeudella mitattuna aivan fosareiden kärkitiimejä. Valitettavasti tulokset heijastelevat tätä asetelmaa vain osittain. Yksi erä voitettiin ja kaksi kämmättiin (suhteessa siihen mitä olisi ollut mahdollista saavuttaa). Mutta ehkäpä kuvaavinta muutokselle on se, että vaikka 2/3 Stigistä poistui rata-alueelta pettyneenä, niin tiimin tulos oli silti koko uran toiseksi paras ja vain yhden pisteen tiimiennätystä huonompi. Samalla se on luonnollisesti Stigin paras kausidebyytti ja oikeuttaa seitsemänteen sijaan fosareiden sarjataulukossa, mikä sekin on korkeammalla kuin Stig koskaan ennen. Lisäksi pitää vielä mainita, että jokainen jannu ajoi oman kisakierrosennätyksensä. Vauhdin puolesta kaikki muumit ovat laaksossa.

Videokooste: Kisa 1

 

Ennakko

Stigillä on ollut traditiona mokata kauden avauskisa totaalisesti. Joko teknisiin ongelmiin, ajovirheisiin, silkkaan huolimattomuuteen tai näiden kombinaatioon. Tällä kerralla valmistautuminen oli ollut poikkeuksellisen huolellista, joten suotavaa olisi ettei tämän vuoden avauksessa oksa ole liukas ja käpy jäässä.. Tiimejä oli mukaan ilmaantunut mukavat 38 kappaletta, joten sarjan suosio tuntuisi kääntyneen nousuun, mikä on tietysti erinomainen uutinen.

Lämmittelyssä selvisi heti kaksi asiaa: syy siihen miksi viimeisellä testikerralla uusi kisa-auto tuntui tehottomalta ja se että alustan säädöt ja nopeus ovat kunnossa. Löytynyt ongelma korjattiin ja sen jälkeen ei ollut tarvetta kiertää rataa kovinkaan paljon. Pikaiset totuttelut joka kuskille ja sen jälkeen auto kisapainoihin ensimmäistä erää varten.

 

Yhden pysähdyksen taktiikka

Yhden pysähdyksen taktiikka

Erä 1 / Tero

Lähtöpaikka 13; Sijoitus 7; Paras kierrosaika 57.368; StigCam
Tero pärärytti Stigin kilpakauden käyntiin lähtöruudusta 13. Paikka oli sellainen, että siitä oli hankala tehdä loistava tulos, koskapa edeltä lähti peräti viisi tiimiä, jotka olivat viime vuoden sarjataulukossa edellä ja näistä kolme ruuduista 1-3. Tero todisti kuitenkin heti lähdössä, että kisavaistot olivat herkkinä. Lähtö meni aivan nappiin. Ensimmäinen kierroskin hipoi täydellisyyttä ja sen päätteeksi Tero oli peräti kuudes. Muutaman kierroksen aikana nousu jatkui neljänneksi ja sitten pari kierrosta jahtausta kunnes Tero tavoitti kärkikolmikon. Viidennellä kierroksella Stig nousi kolmanneksi ja kuudennella kierroksella kärkeen ykkös- ja kasimutkien ohitusten ansioista. Kyyti oli tässä vaiheessa sellaista, että voiton tuomisen kotiin piti olla helppoa kuin heinän teko. Valitettavasti maanviljely ei kuulu Stigin osaamisrepertuaariin ja jälleen kerran iski avauskisan kirous. Kuskille aivan puskan takaa Stig liputettiin ulos teknisellä lipulla. Liputuksen syy oli roikkuva takapuskuri. Tämä juonenkäänne tuli kaikille asianosaisille siinä mielessä yllätyksenä, että tiukoista tilanteista huolimatta mitään varsinaista kontaktia ei kisaerässä ollut tapahtunut. Jälkikäteen tutkimukset paljastivat, että yksi puskuria kannattelevista muttereista oli yksikertaisesti löystynyt ja kiertynyt irti. Uusi auto ollaan hankittu ja sitä tuunattu kuin Sikstuksen kappelin kattoa, mutta tällä kertaa erävoitto kariutui 0,1 euron varmistusnippusiteen puuttumiseen. Seuraavassa erässä se oli jo paikallaan (ja tulos sen mukainen). No eihän siinä auttanut muuta kuin mennä tekemään pitstoppi, jossa nippusiteen pikakiinnitys ja yhdeksäntenä takaisin radalle. Peli kärkitiloista oli menetetty, mutta Tero raivosi itsensä edellä edenneen joukkion kantaan juuri ennen kuin kierrokset loppuivat kesken ja onnistui viimeisellä kierroksella poimimaan vielä pari päänahkaa. Erän nopein kierros, Stigin kisakierrosennätys ja seitsemäs tila olivat kuitenkin surkea korvike tarjolla olleesta erävoitosta.

 

Joni siirtyy kärkeen

Joni siirtyy kärkeen

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 3; Sijoitus 1; Paras kierrosaika 57.832; StigCam
Jonille oli allokoitu Stigin paras lähtöruutu – kolmas – ja toiveena oli, että viime vuoden päätöskisan palkintovire olisi kantanut talvitauon yli. Eturivistä olisi ainakin tarjolla hyvää vetoapua. Vaan Jonihan ei vetoapua tarvinnut. Lähdössä Middle Stig liimaantui Kartellin kantaan, katseli sitä menoa muutaman kierroksen ja pyyhälsi omille teilleen. Sen jälkeen muut eivät Jonista nähneet muuta kuin perävalot ja nekin loittonivat tasaisen tappavasti yhä kauemmaksi. Jonin vauhti pysyi kiitettävän tasaisena loppuun asti ja fantastisena lopputulemana oli kuskin ensimmäinen voitto fossiillisarjassa. Loppujen lopuksi voitto tuli yllättävän suoraviivaisesti ja ylivoimaisesti. Marginaalia kakkostilaan oli nimittäin ruutulipulla yli kuusi sekuntia. Se on paljon se. Tiimin sisällä oli kilpakautta edeltävissä testeissä pantu merkille Jonin hyvä ajovire ja tämä tulos sen viimeistään todisti. Täydellisyys ei ole sattumaa.

 

Taistelu kolmospaikasta

Taistelu kolmospaikasta

Erä 3 / Miika

Lähtöpaikka 14; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 57.726; StigCam
Miikan eräkoostumus oli vähintäänkin diabolinen: Lähtöpaikka melko takana ja heti perässä kaikki nopeimmat tiimit. Luvassa oli siis isoa hässäkkää perälähtijäiden viuhtoessa mahdollisimman nopeasti koko pakan läpi kohti kärkeä. Big Stigin lähtö sujui kyseiselle pilotille luonnottoman varovaisesti ja vailla totuttua eläimellistä saalistusviettiä, mutta siitäkin huolimatta Miika oli ensimmäisen kierroksen jälkeen noussut jo kahdeksanneksi. Joukkio hässäköi eteenpäin tiiviissä nipussa kunnes kakkoskierroksen kasimutkassa kolisi suoraan Miikan edessä. Miika joutui kiertämään liikenneympyrän ulkopuolelta, jolloin sijoitus parani parilla pykälällä mutta lähituntuma kärkipaikkoihin katosi. Seuraavat kahdeksan kierrosta tämä kisapainorajaa ylhäältä alaspäin lähestynyt Stig päälikkö ajoi hampaattoman apinan raivolla sijoilla 2-4 edennyttä kolmikkoa takaa alustaen mahtavan nitrotrillerin viideksi viimeiseski kierrokseksi. Kierroksella 11 Miika nimittäin nosti itsensä neljänneksi. Kahta kierrosta myöhemmin tuli pitkäksi valunut ohitusyritys kolmospaikalle. Siitä kierrosta myöhemmin sama manööveri sitten onnistui ja Stig oli jo kolmantena. Tässä vaiheessa tilanne näytti erinomaiselta, mutta saman kierroksen kuutosmutkassa yllätti ensin tiimi numero 7 ja heti perään, lähes samasta ovesta tuli tiimi 48. Jäljellä olevat puolitoista kierrosta eivät riittäneet Miikalle tilanteen korjaamiseen, joten loppusijoitus oli viides. Mies itse oli kovasti pettynyt tulokseen, mutta täytyy muistaa että kaikkien stigien vauhti oli tänään pitkälti Miikan talvella tekemän teknisen puristuksen ansiota.

 

Tilastot

Stig nakutteli kisapäivänä yhteensä 71 kierrosta, joista 17 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Pisteitä ropsahti 92 kappaletta ja näillä ollaan fosareissa avauskisan jälkeen sijalla 7.

Tulokset / Kuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *