Ennakko

Takana 2 harjoituskertaa ja 200 kierrosta. Edessä kuusi osakilpailua ja potentiaalisesti 270 kilpailukierrosta. Vastustajina ainakin 50 joukkuetta ja tavoitteena top 10. Tästä lähdetään, ja syyskuussa nähdään mihin päädyttiin. Stig starttasi ensimmäiseen osakisaan hieman epävarmoin tunnelmin. Harjoituskilometrejä oli takana paljon suunniteltua vähemmän ja kierrosajat eivät treeneissä yltäneet lähellekkään nopeimpia tiimejä. Samaa koruntonta kieltä kertoivat myös kierrosajat lämmittelyissä ennen kisaa. Silti tulosta pitäisi tehdä heti alusta alkaen. Epävarmuudesta huolimatta oli mahtavaa kun kaikki neljättoista hevosvoimat pääsivät vihdoinkin valloilleen.

Erä 1 / Tero

Lähtöpaikka: 17; Sijoitus 22; Paras kierrosaika 59,678; YouTube

Tero lähti matkaan ruudusta 17 ja idea oli, että sijoitus nousisi reippaasti kohti kärkeä. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Stig on ongelmissa. Auto kun vaan ei kulkenut suorilla mihinkään. WTF?!? Eli suomeksi mitä kettua?!? Se tiedettiin etukäteen, että kärkitiimit menevät menojaan, mutta nyt saimme hyvin käytännönläheisesti havaita, että itse asiassa kaikki menevät suorilla menojaan. Tehojen puutteessa Tero jumiutui sijan 15 huonommalle puolelle kamppailemaan kahden muun tiimin kanssa, joiden suoranopeus oli selkeästi suurempi. Jarrutuksissa ja kaarteissa homma kuitenkin kompensoitui ja taistelu pysyi keskimäärin tasaisena. Mutta olihan se turhauttavaa kun kaverit olivat pääsuoran päässä aina 5-10 metriä karussa riippumatta siitä kuinka hyvin pääsi ulos edellisestä mutkasta. Hauskuus päättyi seitsemännen kierroksen ensimmäiseen mutkaan, jolloin kaveri ajoi Teron kylkeen tyntäen Teron ulos radalta. Tässä vaiheessa auto vielä oli käynnissä, mutta koska kartin pohja oli radan reunuksen päällä,oli auto jumissa. Ripeähkö ulos hyppy ja työntö eteenpäin ja sammunut auto. Sen pituinen se. Auto nurmikolle syrjään ja elämän kovuutta ihmettelemään.

Erä 2 / Miika

Lähtöpaikka 6; Sijoitus 21; Paras kierrosaika 1:00,153

Miika valmistautuu

Miika valmistautuu

Miika starttasi ruudusta kuusi ja edellisen erän jälkimainingeissa toiveet eivät olleet kovinkaan korkealla. Varsinkin kun kuski itse oli lähes yksikätinen. Alku sujui kuitenkin mainiosti Miikan säilytettyä sijoituksensa. Kun vielä sattui käymään niin, että Miikan takana kolaroitiin, niin herran taakse muodotui kohtuullinen turvavyöhyke ilman jatkuvaa vaaraa taustahyökkääjistä. Alitehoisella autolla on kuitenkin lähes mahdoton ohittaa ja pikkuhiljaa takaa-ajajat hiipivät lähietäisyydelle. Kun samaan aikaan Miikan kilpurin konetehot hiipuivat kävi sitten niin, että parin mutkan aikana livahti kolme tiimiä ohitse. Sama trendi jatkui hitaamalla tahdilla myös jatkossa ja Miikan ajaessa hieman top kympin huonommalla puolella teki eräs nimeltämainitsematon kilpailijatiimi äärimmäisen kamikaze-happy-go-lucky-toivotaan-toivotaan syöksyn viitosmutkassa. Kolmannellatoista kierroksella suoritetun manööverin onnistumismahdollisuudet olivat tasan nolla ja seurauksena oli se, että ihmistorpedon auto ajoi käytännössä Stigin jo ennestään vammautuneen kilpurin ylitse. Miikan ajot päättyivät tämän kolarin seurauksena seuraavan kierroksen alussa kun ketjut lopulta irtosivat. Kun koko viime vuonna Stigin matka ei keskeytynyt yhdessäkään erässä kolariin, niin nyt niin kävi kahdessa ensimmäisessä erässä kaksi kertaa. Ei hyvä..

Erä 3 / Joni

Lähtöpaikka 11; Sijoitus 17; Paras kierroaika 1:00,214

Jonin lähtöä edelsi keskimääräistä kiivaampi auton huolto. Konetta siirreltiin, uusia ketjuja soviteltiin, painoja säädettiin jne. Kaiken tämän jälkeen kone kävi, mutta samoin vajavaisuuksin kuin aikaisemmissa erissä. Joni pääsi matkaan ruudusta 11 ja teki mitä kalustolla oli tehtävissä, eli toi auton maaliin sijalla 17. Muutaman alkukierroksen jälkeen sijoitus oli 14, sitten se pikkuhiljaa hiipui alaspäin. Tuloksena kuitenkin Stig tiimin päivän paras noteeraus eikä juuri enempään ollut tänä aurinkoisenmustana päivänä mahdollista venyäkkään.

Yhteenveto

Stigin ensimmäinen kisa oli totaalinen mahalasku. Tiimin huonoin tulos lukuunottamatta yhtä viime kauden kilpailua, jossa radalle ei päästy lainkaan. Elikä suoritus radalla oli Stigin historian surkein. Mitäs sitä kaunistelemaan. Hyvä puoli on se, että tiedämme ongelman johtuvan spesifisesti konetehoista ja huono puoli taas se, että emme tiedä tarkalleen mitä asialle pitäisi tehdä. Mitä ikinä se jokin onkin, niin todennäköisesti ratkaisu ei ole halpa. Jos hakemalla hakee jotain positiivista, niin Stigin uudet ajohaalarit olivat puhtaat ja niissä Stig nimi etuliitteineen on positioitu paremmin niin, että se näkyy sopivasti penkin yläreunan yläpuolella 😉 Mutta mikään ei voi peittää sitä faktaa, että suorituskykyasteikolla Stig on nyt kriisisssä. Tässä tilanteessa on turha tuijottaa sijoituksia tai pistetaulukoita. Ainoa lyhyen aikavälin tavoite on saada vauhti kilpailukykyiseksi korjaamalla ongelmat konepuolella. Stig ei tähän päivään mennessä ole tunnettu luovuttajana, eikä se trendi ala myöskään tästä aallonpohjasta.

Kierroksia Stig tiimillle tuli yhteensä 83, joista 43 lämmittelyssä ja loput kisakierroksina (mukaanlukien kisaproseduuriin kuuluvat harjoittelut sekä ulos- ja sisäänajokierrokset).  Pisteitä tilille napsahti säälittävät 45 kappaletta ja sijoitus sarjataulukossa on 42.

Tulokset / Kuvat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *