Stigin aloittaessa kahdeksannen kautensa, ilmassa enemmän epävarmuustekijöitä kuin pitkään aikaan. Palikat ovat niin sanotusti sekaisin.

Uusi auto pajalla

Uusi auto pajalla

Runkopalikka

Stig vaihtaa ensimmäistä kertaa auton merkkiä ja samalla saa ensimmäistä kertaa alleen täysin uuden rungon. Uskolliset ja hyvin palvelleet TonyKartit korvataan tänä vuonna Mach1-rungolla. Päätökseen vaikutti erityisesti radan lähellä sijaitsevat huoltopalvelut, joiden toivotaan helpottavan käytännön operatiivista puolta ja varaosalogistiikkaa.

Ensituntuma autosta ei ollut mitenkään superpositiivinen, kun jarrujärjestelmä vuoti jarrunesteet pihalle. Vika onneksi löytyi ja korjattiin. Säätämisen kanssa on myös ollut hieman haasteita, mutta sillä sektorilla asiat tuntuvat edistyvät oikeaan suuntaan. Hieman v-käyrää nostaa testeissä haljennut lähes uusi pakoputki. Se kun tarkoittaa sitä, Stigiltä on kolmella viimeisellä ajokerralla hajonnut kaksi uutta pakoputkea. Kun ne ovat hajonneet kahdessa eri autossa, jotka on koottu kahden eri ihmisen toimesta, niin mitä se kertoo putkien laadusta..?

Rengaspalikka

Fossiilisarja ajetaan vuonna 2016 Mojo D1 renkailla. Vegan SL8:ien vaihtuminen Mojoihin on aiheuttanut melkoisen kalabaliikin osallistujien keskuudessa. Varsinkin ne tiimeistä, jotka kisaavat myös muissa Raket-sarjoissa ovat olleet ymmärrettävästi käärmeissään. Stigin ensituntuma Mojoihin on sellainen, että liukkailta vaikuttavat. Kierrosajat ovat olleet aiempaa hitaampia (muut tiimit ovat mitanneet, että 0,5 – 1,0 sekuntia hitaammat), mutta vaikea arvioida mikä on ollut uuden rungon ja mikä renkaiden merkitys kokonaiskuvassa. Menetettyä ajotuntumaa on pyritty paikkaamaan rungon säädöillä, mutta se millaisella kilpailukyvyllä Stig kauden starttaa, on kyllä täysi mysteeri.

Uusi auto radalla

Uusi auto radalla

Sääntöpalikka

Edellä mainittu rengaspolemiikki on suurelta osalta vaikuttanut siihen, että fossiilisarjan osallistujamäärä näyttäisi tänä vuonna jäävän merkittävästi pienemmäksi kuin aiempina vuosina. Tätä kompensoimaan järjestävä seura on laatinut sääntölisäyksen, joka muuttaa oleellisesti kisatapahtuman luonnetta mikäli osallistujamäärä jää alle 34:n tiimin. Silloin nimittäin erien pituudet lyhenisivät kymmeneen kierrokseen, mutta jokainen tiimi osallistuisi jokaiseen kisaerään. Eli jokainen kuski ajaisi kaksi erää per kisatapahtuma. Säntölisäyksen yksityiskohdista keskustellaan vielä, mutta lähtökohtaisesti on hyvä asia, että kisa-ajoa tulee enemmän.

Selkäpalikka

Ja ettei homma olisi liian helppoa, niin yksi Stig-kuskeista on onnistunut rikkomaan selkänsä kartingiakin hurjemmassa extreme-urheilussa (uimahallin hyppylaudalla pomppiminen). Kiivaita neuvotteluita varakuskin paikasta käydään parhaillaan kulissien takana ja pilotin nimi selviää toivottavasti ennne kuin lähtövalot sammuvat.

Eli näillä mennään, mutta yhtään ei tiedetä minne päädytään..

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *