Kestävyysajo kisaraportti: Parempi kuin moni huonompi

Last modified on 2013-10-07 13:35:29 GMT. 0 comments. Top.

Kisa-auton joutsenlaulu

Kisa-auton joutsenlaulu

Ennakkovalmistelut

Irronnut konekopan pultti – murtunut pakoputki – konerikko – katkennut kaasuvaijeri. Tähän jatkumoon Stig ei kaivannut uutta jäsentä, sillä tänä vuonna kausi oli tarkoitus kruunata virheettömän suorituksen tuottamalla loistalla tuloksella upeassa kisassa. Tuloksella, jota Stig ei neljänä ensimmäisenä vuotenaan ole edellä mainituista teknisistä ongelmista johtuen kyennyt kestävyyskisassa saavuttamaan. Jälleen valmistautuminen kisaan oli tehty mahdollisimman huolellisesti kun autoa oli tuunattu sekä radalla että tallissa. Viime vuodesta viisastuneena myös kaasuvaijeri oli vaihdettu uuteen. Kisastrategia oli suunniteltu samanlaiseksi kuin mitä viime vuonna yritettiin, mutta se lensi romukoppaan kisa-aamuna kun tuomaristo oli julistanut viimehetken sääntölisäyksen, joka määritti kuskien minimi- ja maksimiajoajat uudestaan, niin että yhdellä tankkauksella kisaa ei ollut mahdollista selvittää. Niinpä Stigin strategiaryhmä laski pikavauhtia optimaalisen vaihtoehtosuunnitelman ja samalla kuskien ajojärjestystä muutettiin, koska bensamäärät eivät enää rajoittaneet sitä mitenkään.

Tiimejä oli tänä vuonna selviytynyt lähtöviivalle ilahduttavasti 34 kappaletta. Lähtöjärjestys määräytyi tuttuun tapaan fossiilisarjan tulosten perusteella ja Stigin tapauksessa se tarkoitti lähtöruutua numero 9. Edessä siis kolme tuntia armotonta mekaanista, fyysistä ja psyykkistä rääkkiä Tattarisuon vauhtipyhätössä. Sen päätteeksi sitten katsotaan seisooko lopussa kiitos vai otsajorma.

 

”It’s 180 minutes to chequered flag, we got two tanks of gas, three fast drivers, it’s cold and we’re wearing crash helmets. – Hit it!”

Joni avausosuudella

Joni avausosuudella

Kierrokset 0-56 / Joni

Nopein kierros: 58,666
Jonilta odotettiin samanlaista vahvaa avausosuutta kuin vuosi sitten, mutta ilman jarrujen kanittamisesta johtuvaa lievää hyytymistä stintin loppuosalla. Homma ei kuitenkaan käynnistynyt ihan suunnitelmien mukaisesti Jonin suorittaessa spinnaussimulaation heti lämmittelykierroksen ykkösmutkassa. Sieltä äijä rimpoi itsensä hämmentävän liukkailla renkailla takaisin omalle paikalleen ennen lähtövaloja vain pudotakseen ensimmäisellä kierroksella sijalle 14 ja toisella kierroksella yhden pykälän lisää. Alimmillaan Joni oli kierrokset 6-9, jolloin Stigin sijoitus oli 16. Vähitellen Middle Stig sai itsensä ja renkaansa lämpenemään. Alkoi nousu kohti top kymppiä. Muutaman ohituksen jälkeen Joni löysi itsensä sijalta 12 ja muodosti tiiviin kolmikon tiimien 11 ja 14 kanssa. Kisa näytti etenevän hyvässä rytmissä, kunnes 41 kierroksen avausmutkassa kolisi. Takaa nimittäin tuli kierroksen jäljessä matkannut Team Team (77) ja esitti täysin holtittoman ohitusyrityksen. Syyttöminä sijaiskärsijöinä toimivat sekä Stig, että tiimi 11. Sijoituksia se ei maksanut kuin yhden ja aikaakin vain noin 10 sekuntia, mutta kolari uhkasi tuhota Stigin koko kisan, koska upouusi ilmanputsari irtosi etukiinnikkeestään. Joni oli ymmärrettävästi kiukkuinen kuin aliravittu ampiainen. Yhden ohituksen ja parin varikkokäynnin seurauksena Stigin sijoitus nousi kierroksella 54 kymmenenneksi. Kolme kierrosta myöhemmin Joni kurvasi kilpurinsa varikolle.

 

”I see you have constructed a new fuelling system. Your skills are complete. The force is strong with you young Stig.”

Kuski vaihtoon. Varikkomiehistö myös.

Kuski vaihtoon. Varikkomiehistö myös.

Kierrokset 57 – 120 / Tero

Nopein kierros: 58,444
Kuten tunnettua, Stig ei koskaan mene sieltä missä aita on matalin – Stig menee sieltä missä aita on jo kaatunut. Tällä kertaa Stigin salainen ase kestävyyskisaan oli tankkaamisen korvaaminen koko bensatankin vaihtamisella. Tälläkään kertaa hyvä idea ei käytännössä toiminut.. Vaihtotankki ei meinannut millään asettua paikalleen ja aikaa tuhraantui puolentoista kierroksen verran. Stig putosi peräti sijalle 24 ja kauas niistä tiimeistä kenen kanssa Stigin nopeutensa puolesta pitäisi kilpailla. Mutta puikoissa oli nyt Tero ja ajovuoroa oli yli tunti tilanteen parantamiseen. Ohituksia alkoikin tulla liukuhihnalla. Suurin osa niistä tapahtui eri kierroksella olevia kisaajia vastaan, mutta myös sijoitusta nostavia ohituksia oli puolen tusinaa. Makoisin ohitustilanne oli nopeassa nelosmutkassa onnistuneesti suoritettu tuplaohitus. Lisäksi muiden tiimien teknisten ongelmien ja varikkokäyntien myötä Stigin sijoitus nousi tasaisen tappavasti läpi koko Teron stintin. Kierroksella 96 Fast Stig ajoi tiimin nopeimman kisakierroksen (58,444) ja kierroksella 118 oli menetetyt asemat valloitettu takaisin Stigin murtautessa uudestaan top kymppiin. Kierroksen 120 päätteeksi oli aika suorittaa toinen ja viimeinen pitstoppi.

 

”Mennäänpäs mokoman varikkosuoran yli, että heilahtaa. Siellä jo toiset ovat ykkösmutkan jarrutuksessa”

Ruutulippu. 179 kierrosta takana.

Ruutulippu. 179 kierrosta takana.

Kierrokset 121 – 179 / Miika

Nopein kierros: 59,403
Tälläkään kertaa varikkokäynti ei sujunut aivan ongelmitta irronneen ilmanputsarin ollessa vääntynyt niin kummalliseen asentoon, että moottorin pakollista sammuttamista piti hetki ihmetellä. Stoppi oli kuitenkin monta kertaluokkaa parempi ja nopeampi kuin ensimmäinen yritys ja Stig palasi radalle sijalla 13. Viimeisenä ajovuorossa mylvi tällä kertaa Miika ja tavoitteena tuoda auto mahdollisimman suurella keskinopeudella ruutulipulle. Sijoituksen kannalta Miika palasi radalle melko rauhalliseen väliin, sillä eteenpäin lähimpään kilpailijaan oli matkaa yli 40 sekuntia ja taaksepäin turvaväliä oli myös riittävästi. Silti actionia radalla oli jatkuvasti ja Big Stig sai demonstroida myöhäistäkin myöhäisempiä jarrutuspaikkoja aivan riittävästi. Kestävyyskisan luonteeseen kuuluu, että kalusto ei kestä. Ainakaan kaikilla. Tällä kertaa se kesti Stigillä, mutta 145 ja 179 välillä neljä Stigin edellä ajanutta tiimiä kohtasi teknisiä ongelmia, joista jokainen nosti Stigin sijoitusta pykälällä. Viimeinen näistä tapahtui lähes maaliviivalla kun Kartelli kisan johdosta joutui keskeyttämään. Jos heidän autonsa olisi kulkenut 200 metriä pidempään, olisi Stigin sijoitus ollut kymmenes, mutta ei kulkenut joten Stig päätyi yhdeksänneksi neljä kierrosta voittajille hävinneenä. Ruutulipun heiluessa Miika oli kaventanut eron edellä ajaneeseen tiimiin alle 15 sekuntiin, mutta matka loppui kesken.

Stigin sijoituskehitys

Stigin sijoituskehitys

Yhteenveto

Ensimmäistä kertaa Stig selvitti kestävyyskisan ilman teknisiä ongelmia. Lopputulos oli kohtuullinen, eli 9/34. Harmittamaan jäi kaikki se tuhlattu aika varikkokäynneillä. Ilman varikko-ongelmia Stig olisi kamppaillut sijoista 5-7. Tyytyväinen pitää silti olla. Mutta ei täysin.

Kierroksia Stigille mahtui kisapäivään yhteensä 196, joista 15 lämmittelyssä ja 181 kisassa mukaanlukien lämmittely- ja jäähdyttelykierros.

Tulokset / Kuvat

Kisa 6 kisaraportti: Kaksi kertaa kolme

Last modified on 2013-08-29 07:03:05 GMT. 0 comments. Top.

Ennakko

Kauden vika sarjakisa. Pistetilanne fossiilisarjassa sellainen, että sijoitusta on käytännössä mahdotonta nostaa, kun lähin tiimi edellä on kolmentoista pisteen päässä. Sijoituksen laskeminen sitä vastoin onnistuisi hyvinkin helposti, sillä kaksi tiimiä vaani perässä pisteen päässä ja muutama muukin lähituntumassa. Sinänsä loppusijoituksella top kympin ulkopuolella ei ole mitenkään järisyttävän suurta merkitystä, mutta haussa olivat silti kunnon kisatulos ja hyvä mieli.

 

Kolme rinnan

Kolme rinnan

Erä 1 / Miika

Lähtöpaikka 14; Sijoitus 6; Paras kierrosaika 58.304
Miikan eräkoostumus oli opportunistinen. Lähtöpaikka häntäpäässä, kaikki nopeimmat edessä ja kolme ensimmäistä lähtöriviä miehitetty häntäpään tiimeillä. Luvassa siis actionia. Noh.. sitä saa mitä tilaa. Miikan lähdön alkuvaihe – eli ensimmäinen mutka – sujui hyvin, mutta seuraava mutka meni sitten nurmikon puolelle (ja vielä oudosti sisäreunasta) kun Miika mankeloitiin ulos radalta. Siinä rytäkässä tippui sijoituksia niin paljon, että nousu piti aloittaa lähes hänniltä. Sinnikkäs ja hellittämätön haastaminen sitten jatkuikin ihan ruutulipulle asti. Sijoituksen kohottaminen sujui suhteellisen suoraviivaisesti viiden kierroksen ajan, jolloin Big Stig löysi itsensä yhdeksänneltä sijalta. Sen jälkeen edessä oli jonkin verran tyhjää baanaa ja Miika tarvitsi neljä kierrosta seuraavan uhrin jäljittämiseen ja ohittamiseen. Sitten sama kuvio uudestaan; neljä kierrosta metsästystä ja ohitus. Tässä vaiheessa Miikan yli-innokkuus meinasi kostautua kun seiskamutkassa Miika työnsi nokkansa rakoon, joka edellä ajavan toimesta päättäväisesti suljettiin. Miikan vauhti stumppasi ja kiihdytys ylämäkeen kohti kasimutkaa oli vaisu mistä seurasi koko erän mehuhetki. Kolme autoa rinnakkain sisälle mutkaan, joista Miika keskimmäisenä. Sisärataa ajavalla on tässä tilanteessa valttikortit käsissään, mutta Miikan onnistui jättää jarrutus niin myöhäiseksi, että sisäradan kuski gravitoi mutkan pitkäksi. Miika kiitti ja kuittasi itsensä sisäkautta seitsemänneksi. Viimeisen kierroksen alkuun mennessä Miika oli ajanut oven sulkeneen tiimin 66 uudestaan iskuetäisyydelle. Ratkaiseva ohitus tapahtui viitosmutkassa ja loppukierros meni onnistuneesti sijoitusta puolustaessa. Kuudes sija lähtöpaikalta 14 ei ole ollenkaan pöllömpi suoritus.

 

Joni lämmittelee

Joni lämmittelee

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 5; Sijoitus 3; Paras kierrosaika 58.402
Jonilla kauden kolmas kärkilähtö. Mutta eka sellainen kuivalla. Ja toivottavasti myös ensimmäinen, jossa tekniikka toimii. Kärkipaikaksi lähtöruutu ei kuitenkaan ollut kovin lupaava, sillä viitosruudusta paalun suuntaan oli peräti kolme sarjataulukossa ylempänä olevaa tiimiä. Kyseessä oli kuitenkin kauden viimeinen tilaisuus täyttää tavoite, eli top 3 eräsijoitus. No pressure – no diamonds.. Lähdössä Jonin edessä oleva tiimi starttasi ripeästi kuin ruotsinlaiva, mutta Jonin onnistui välttää pussiin jääminen ja pitää sijoituksensa. Ja upeasti avauskierroksen seiskamutkaan mennessä Middle Stig oli kammennut itsensä jo kolmanneksi. Kärkiryhmässä oli alkukierroksilla äärettömän kovaa vääntöä ja katsojille tarjoiltiin hermoraastetta kun ykkösmutkan jarrutukseen tuli kaksi paria autoja aivan yhdessä nipussa kaikki neljä lähes identtisessä sladissa. Näissä karkeloissa Joni piti hienosti puolensa nousten viidennellä kierroksella hetkellisesti jopa toiseksi. Tiimi numero 10, Suerte Racing, paineli kuitenkin seisemännellä kierroksella ohi useamman muunkin kilpailijan kärkkyessä samaa mahdollisuutta heti perässä. Jonin onnistui liimautua Suerten beesiin ja irtautua takana kaasuttelevista tiimeistä. Viimeisen 5-6 kierroksen ajan oli selvää, että jos Joni pitää auton ehjänä radalla, niin uran ensimmäinen top 3 sijoitus on faktaa. Ja niinhän siinä myös kävi. Jälkikäteen kuskin hymy oli korvasta leuan kautta niskaan, vaikka vähän pitikin muka-harmitella tarjolla olleen kakkossijan jäämistä vajaan puolen sekunnin päähän.

 

Painostusta pääsuoralla

Painostusta pääsuoralla

Erä 3 / Tero

Lähtöpaikka 10; Sijoitus 3; Paras kierrosaika 58.185
Terolla lähtöpaikka rempan keskellä ja kova hinku ylöspäin. Tavoitteeksi oli asetettu top 3 sijoitus, joka toisi Stigille kisatapahtuman ennätyspisteet sekä eturivistä starttaavan tiimi numero 80 päihittäminen, mikä puolestaan varmistaisi yhdennentoista sijan sarjataulukon loppupisteissä. Valitettavasti se aukko, johon Tero lähdössä tähtäsi supistettiin muiden toimesta autoa pienemmäksi, joten Tero jäi ykkösmutkassa pussiin ja menetti sijoituksia. Kisanäkymät kuitenkin kirkastuivat heti kolmosmutkassa kun edessä kolaroitiin ja Tero pääsi puikkaamaan sisäkautta usemman auton ohi. Seuraavaksi edessä oli pari selkeästi hitaampaa tiimiä, jotka yhdessä muodostivan liikkeissään sen verran vaikeasti ennakoitavissa olevan muurin, että ohituksen petaaminen meni ruohon leikkaamisen puolelle ja Suerte racing käytti tilaisuuden hyväkseen pudottaen Stigin kahdeksanneksi. Tämä jono eteni muodostelmassa kuudennelle kierrokselle asti, jolloin Tero asemoi itsensä seiskamutkassa takaisin Suerten edelle ja seuraavalla kierroksella vielä sijan ylöspäin viidenneksi. Seuraavaksi edessä oli muutama kierros tyhjää baanaa, eli ohjelmassa hurja takaa-ajo. Tero tavoitti kaksikon 6 ja 80 viisi kierrosta ennen maalia, eikä menussa ollut tarjolla armoa. Ensimmäinen uhri oli tiimi 80 jälleen mutkassa seitsemän ja tiimi 6:n vuoro tuli seuraavan kierroksen kolmosmutkassa. Kärkikaksikon tavoittamiseen ei riittänyt matka eikä vauhti, mutta kolmas sija lähtöpaikalta 10 on oikein mainio tapa päättää sarjakausi.

 

Stig 2013

Stig 2013

Yhteenveto

Aivan erinomainen sarjan päätöskisa. Vaikka Stigin sarjasijoitus ei noussutkaan, niin silti teki todella hyvää ajaa taistellen upea tulos kauden päätteeksi. Jokainen kuski antoi kaikkensa lähdöstä maaliin ja koko tiimi onnistui. Siitä tuloksena tiimin uran korkeimmat kisapisteet ja ensimmäinen kerta kun kaksi stigiä ajaa samassa kisassa kolmen parhaan joukkoon. Lisäfiilistä hurmioon toi normaaliakin runsaslukuisempi kannattajajoukko, minkä vaikutus radalla oli vähintään kymmenys per kierros 😉

Kisatapahtumassa Stig porhalsi kierroksia 90, joista 36 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Pisteitä paukahti tilille tiimin oma ennätys, eli 93 kappaletta. Niillä lohkeaa fossiilisarjan loppusijoitukseksi 11 paikka. Viimeisen kisan sijoitus Stigillä oli seitsemäs, mikä oli pistekertymä huomioiden yllättävänkin alhainen. Nyt katse kohti kauden päättävää kestävyyskisaa.

Tulokset / Kuvat

 

Kisa 5 kisaraportti: Slipping and sliding

Last modified on 2013-08-18 14:55:03 GMT. 0 comments. Top.

Ennakko

Tarvitaan parempia oraakkeleita. Stig oli luonnollisesti vahdannut sääennusteita ja sadetutkia pitkin viikkoa valmistautuessaan kauden viidenteen kamppailuun ja kuiva/märkä prediktio oli vaihdellut useamman kerran joka päivä mukaanlukien itse kisapäivä. Vesisodaksihan se taas sitten meni. Jo kolmannen kerran tällä kaudella. Stig päätti tuunata auton amfibiosäätöihin Miikan autotallissa ja siinä räpeltäessä hommat eskaloituivat siinä määrin, että aikaa kului moninkertaisesti verrattuna siihen mitä ennalta arvioitiin. Niinpä Stig ehti Tattarisuon maauimalaan sen verran myöhään, että lämmittely jäi kokonaan ajamatta. Se olisi uusilla säädöillä ja märällä kelillä ollut ensiarvoisen tärkeää.

 

Sokkosäädöillä vesisotaan

Sokkosäädöillä vesisotaan

Erä 1 / Miika

Lähtöpaikka 2; Sijoitus 10; Paras kierrosaika 1:15.708
Miika lähti siis matkaan sokkona tehdyillä säädöillä vedestä lainehtivalle radalle, jolla ei ollut ehtinyt ottaa metriäkään tuntumaa. Ei mikään ideaalitilanne, vaikka lähtöpaikka olikin eturivissä. Kaikissa erissä pienenä riesana ollut heikko vääntö moottorin alakierroksilla kontribuoi siihen, että Miikan lähtö oli poikkeuksellisen vaisu ja avausmutkien jälkeen Big Stig surffaili neljäntenä. Pahempaa oli kuitenkin luvassa kun kasimutkassa Miika kilkattiin tylysti nurmikolle, minkä seurauksena Miikan sijoitus oli avauskierroksen jälkeen neljästoista. Siitä Miika luovi tiensä ylöspäin top kymppiin vaikka käväisi kertaalleen tutkimassa nurmikkoa viitosmutkassa. Kovimmat kamppailut käytiin tiimien 46 ja 60 kanssa, jotka molemmat jäivät lopulta Miikan taakse. Jälkikäteen mies oli ymmärrettävästi pettynyt, mutta kommentoi sokkosäätöjen olleen kohtuullisen hyviä ajotuntuman puutteen ollessa isoin haitta. Ensi kerralla sadekelillä Stig panostaa paremman tuntuman hakemiseen lämmittelyssä.

 

Joni heittää vettä

Joni heittää vettä

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 11; Sijoitus 9; Paras kierrosaika 1:15.409
Joni seilasi matkaan lähtöruudusta 11. Avauskierros sujui tiukan väännön merkeissä asemat säilyttäen aina ysimutkaan saakka, jossa tuttu numero 77 Stigin vanhalla autolla pyörähti vinkeästi suoraan Jonin edessä. Seurasi Stigin nykyisyyden ja menneisyyden kirjaimellinen kohtaaminen kun Jonilla ei ollut tilaa eikä aikaa väistää minnekkään Stigin sijoituksen pudotessa sijalle 14. Siitä alkoi kuitenkin tasaisen tehokas nousu Jonin luoviessa muiden vesispinnien avittamana sekä muutaman ohituksen turvin aina kahdeksanneksi asti. Matkalla riitti läheltä piti -tilanteita ja yksi ruohikkovisiitti nelosmutkassa. Viimeisen kierroksen ykkösmutkassa Joni suoritti sitten uransa toiset Latvalat, elikä pyöräytti autonsa paineettomassa tilanteessa päätöskierroksella nurmikolle. Sijoituksia manööveri maksoi yhden, ja täten Joni ajelehti ruutulipulle yhdeksäntenä.

 

Tero vetistelee

Tero vetistelee

Erä 3 / Tero

Lähtöpaikka 15; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 1:15.937; YouTube
Sadesää ja lähtöpaikka joukon hänniltä on yleensä hyvä resepti tapahtumarikkaaseen kisaerään. Niin tälläkin kertaa. Tero sukelsi matkaan ruudusta 15 ja onnistui ensimmäisellä kierroksella navigoimaan aluksensa peräti kahdeksanneksi. Kupletin juoni myös jatkui samansuuntaisena sijoituksen noustessa tyylipuhtailla ohituksilla aina neljänneksi asti. Isoin ongelma tässä vaiheessa kisaa oli visiirin huurtuminen. Välillä olisi kilpurissa ollut kartanlukijalle käyttöä ja kuski joutuikin kesken tohinan pyyhkimään visiiriä sekä sisä- että ulkopuolelta. Erän aikana vesisade sai jostain pilvestä hieman lisää virtaa liukastaen rataa entisestään ja aiheuttaen Fast Stigillekin lukuisia ulosajoa hipovia tilanteita. Onnekkaasti auto pysyi kuitenkin ajohanskoissa, vaikkakin yksi sija tuli tappiota kierroksella 11 usean kierroksen hyvän väännön päätteksi Team Indyä vastaan. Maaliin Tero ajoi siis viidentenä, mikä on suhteellisen hyvä tulos suhteutettuna lähtöpaikkaan ja samalla Teron ajouran paras sadekisa.

 

Naurua vedet silmissä

Naurua vedet silmissä

Yhteenveto

Jokohan nää sadekisat riittäisi tältä kaudelta. Stigin tuloskunto ei ainakaan niistä diggaa. Kisaerien ollessa lyhennettyjä 13:een kierrokseen ja lämmittelyn jäädessä kokonaan väliin kierroksia Stig pyöri tällä kertaa vaatimattomat 48. Pisteitä tipotteli tilille myöskin vaatimattomat 81 kappaletta. Niillä irtosi kisatapahtumasta sijoitus 11 ja sarjataulukossa säilyy niin ikään yhdestoista sija.

Tulokset / Kuvat

Kisa 4 kisaraportti: Vauhti kohdillaan

Last modified on 2013-08-02 02:52:56 GMT. 0 comments. Top.

Ennakko

Fosarit palasivat kesätauolta pärisemään tutulle Tattarisuon autodromolle. Stig oli breikin aikana käynyt parikin kertaa testaamassa ja kaiken piti olla kunnossa kisaa varten. Lämmittelyssä auto ei kuitenkaan toiminut ihan optimaalisesti ja varsinkin uuden päällysteen saaneessa nelosmutkassa se pomppi kuin rodeohevonen. Siispä kisaamaan lähdettiin hieman epävarmoissa tunnelmissa radan ollessa pienen sateen jäljiltä hieman niljakas.

 

Tero kärjessä avauskierroksella

Tero kärjessä avauskierroksella

Erä 1 / Tero

Lähtöpaikka 3; Sijoitus 2; Paras kierrosaika 57.549
Terolla lähtöpaikka kärjen tuntumasta ja tähtäimessä tietysti huipputulos. Kahden epätyydyttävän kisan ja yhden poissaolon seurauksena menohalut olivat valtavat ja se näkyi heti startissa, jossa Tero punnersi itsenä väkisin paalumiehen ulkokautta kiertäen toiseksi ja nelosmutkaan lasketettaessa edelleen kärkeen. Siitä sitten kypärä huurussa karkumatkalle. Nyt ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin ajaa kovempaa kuin muut. Aluksi kaikki näytti erinomaisen hyvältä; vauhti oli kunnossa auton nelosmutkavikuroinnista huolimatta ja ero taakse päin kasvoi. Kuitenkin viidennellä kierroksella tiimi numero 4 oli nostanut itsensä toiseksi ja alkoi supistamaan eroa kärkeen tasaisen tappavasti. Tero tappeli vääjäämätöntä vastaan nakuttamalla jatkuvasti kovia kierrosaikoja haarukkaan 57.8 – 58.1, mutta valitettavasti tuollainenkaan tahti ei riittänyt ja neljä kierrosta ennen maalia sijoitus vaihtui kakkoseksi. Erähopean lisäksi käteen jäi oma ja Stigin uusi kisakierrosennätys (57.549) sekä mukava pistesaalis.

 

Savustartti

Savustartti

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 12; Sijoitus 6; Paras kierrosaika 58.046
Jonille oli tällä kertaa tilauksessa ohitusharjoittelua kun lähtöpaikka oli 12. Middle Stig ottikin ballistisen startin ja hilasi kolmessa kierroksessa valkoiset haalarinsa sijalle 7. Muutamaa kierrosta myöhemmin sijoitus kohosi kuudenneksi yhden edellä kaasutelleen tiimin päätettyä kisansa nurmikolle. Tässä vaiheessa seuraavaan kisaajaan eteen päin oli reilusti matkaa ja turvaväli taaksepäin kasvoi tasaisesti. Erä näytti jo asettuneen uomiinsa, kunnes jostain mystisestä syystä Jonia lähimpänä edellä ajaneen tiimin vauhti alkoi hyytyä. Joni kelasi eron kiinni viimeisen kierroksen alkumutkiin mennessä, mutta valitettavasti matka loppui kesken. Sitä olisi tarvittu lisää ainoastaan parikymmentä metriä, sillä maaliin autot saapuivat rinnakkain Jonin hävitessä viidennen tilan alle kymmenyksellä.

 

Miika jonon jatkeena

Miika jonon jatkeena

Erä 3 / Miika

Lähtöpaikka 11; Sijoitus 8; Paras kierrosaika 57.797
Miikalle jäi hoideltavaksi illan viimeinen lähtö ruudusta 11. Ennen starttia äijä uhosi kampeavansa itsensä neljän joukkoon. Vaan kuinkas kävikään.. Tällä kertaa Miikan lähtö ei mennytkään normikaavan mukaan putkeen, vaan Stig pilotti jäi heti aluksi pahasti pussiin ja joutui viitosmutkassa vielä odottelemaan edessä pyörähtänyttä tekemään tilaa. Avauskierroksella sijoitus säilyi kuitenkin yhdentenätoista. Erän alkuvaiheiden kompositio muodostui sellaiseksi, että kaksi tiimiä karkasi ja sitten tuli peräti yhdeksän tiimin tiivis nippu. Tästä nipusta Big Stig oli poiminut pari kuskia ja kyttäili uusia mahdollisuuksia nostaa sijoitusta kun homma muuttui monta kertaluokkaa hankalammaksi. Kuudennen kierroksen avausmutkassa Miikan yllätti edessä ajavien aikainen jarrutus ja reaktiona siihen Miika voimajarrutti itsensä spinniin. Sijoitus tippui 12:ksi ja se tiivis nippu autoja hävisi horisonttiin. Tässä vaiheessa katsomoon asti välittyi Miikan harmistuksen määrä. Vaikutti siltä, että äijältä meinasi puhjeta umpisuoli päästä ja kirosanat liimautuivat ajovisiirin sisäpintaan. Sisuuntunut Big Stig lähti kuitenkin raivoisaan takaa-ajoon ja nosti itsensä takaisin yhdeksänneksi, mikä yhden hylkäyksen jälkeen parani vielä pykälällä. Jälkeenpäin mies puhisi otsa pettymyksestä pinkeänä ja ymmärtäähän sen, sillä vauhti, josta todistaa oma kisakierrosennätys, olisi kyllä riittänyt parempaankin. Mutta – kokemus on sitä mitä saa kun ei saa sitä mitä haluaa. Miika on nyt yhtä kokemusta rikkaampi..

 

Lippumies

Lippumies

Yhteenveto

Hirveä vauhti. Kaksi henkilökohtaista kierrosennätystä (Tero ja Miika) ja kolmaskin jäi vain yhdeksän tuhannesosan päähän. Silti sijoitukset ainoastaan kohtuullisen hyviä, mutteivät missään nimessä huippuja. Suhteellisen tyytyväinen kokonaistarjontaan pitää silti olla. Kierroksia tiimi kaahasi yhteensä 91 kappaletta, joista 37 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Pistekertymä oli toista kertaa peräkkäin 89 pinnaa. Tällä kertaa ne oikeuttivat kisatapahtumassa sijoitukseen 7 ja nostavat sarjataulukossa Stigin sijalle 11. Tästä eteenpäin onkin sitten vaikeampaa, koska top kymppiin eroa on vielä kymmenisen pistettä ja tiimit siellä keräävät pojoja vähintään samaan tahtiin kuin Stigkin. Mutta täysillä yritetään loppuun asti.

 

Tulokset / Kuvat

Kisa 3 kisaraportti: Tyhjän radan syndrooma

Last modified on 2013-07-02 14:25:11 GMT. 0 comments. Top.

Ennakko

Stig lähti kauden kolmanteen koitokseen varamiehisenä. Teron lomaillessa muilla mailla, hälytettiin kaasupolkimen päälle seisomaan tuttu mies, eli Ralli Stig. Keli varikkoalueella oli helteinen 28 celsiusta ja lähtöpaikkoja etukäteen tutkaillessa oli kuumia paikkoja odotettavissa myös radalla.

 

Joni kolmanneksi

Joni kolmanneksi

Erä 1 / Joni

Lähtöpaikka 10; Sijoitus 5; Paras kierrosaika 59.295
Jonilla oli tällä kaudella vielä ruutulippu näkemättä, kun tekniset ongelmat pilasivat Middle Stigin kauden kaksi ensimmäistä kisaerää, joten ensisijaisena tavoitteena oli ehjä suoritus. Lähdössä kaikki muut olivat paikalla paitsi Joni, joka lähti hakemaan vielä ajovarusteita motorhomesta. Onneksi herra kerkesi paikalle, ennen kuin muut olivat kerrennet kovin pitkälle.. Jonin startti oli erinomainen ja ensimmäisen kierroksen päätteeksi ukko kekkuloi kuudentena. Kierrosta myöhemmin jo neljäntenä tähtäimessä edellä ajanut Jermut tiimi ja ennen kaikkea uran ensimmäinen top 3 sijoitus. Odotettu ohitus tapahtui kahdeksannella kierroksella Jonin nostaessa toisen jalkansa jo palkintokorokkeelle ykkösmutkassa suoritetulla ohituksella. Valitettavasti vauhti tyhjällä radalla ei riittänyt irtautumiseen ja pari kierrosta myöhemmin Jermut tulivat takaisin ohi. Lisää lunta tupaan satoi kierroksella 13, kun Joni putosi viidenneksi. Tämä kolmikko ajoi loppuun asti kimpassa järjestyksen säilyessä muuttumattomana. Ei tullut tarjolla ollutta kolmossijaa, mutta tuli kuitenkin kauden eka maalilinjan ylitys Jonille ja sijoituskin oli lähtöpaikkaan nähden varsin kelvollinen.

 

Miikan paalulähtö

Erä 2 / Miika

Lähtöpaikka 1; Sijoitus 3; Paras kierrosaika 58.860
Miika sai ajettavakseen paalupaikan ja erärakenteen joka teki voiton tavoittelemisesta täysin realistista. Perhosia oli vatsassa kuin hyttysiä lapissa, ja erityisesti Miika jännitti tyhjän radan kauhua. Lähtö meni kuitenkin nappiin ja Big Stig kasvatti välittömästi reilun – lähes ylivoimaisen – johtomarginaalin. Kuitenkin kuudennen kierroksen päätteeksi erän nopeimmat tiimit, jotka starttasivat joukon hänniltä olivat raivanneet tiensä kakkos- ja kolmospaikoille ja alkoivat tasaisen tappavasti kutistaa Stigin johtoa. Tässä vaiheessa realisoitui tyhjän radan syndrooma eikä Miika pystynyt kärjessä yksin puristamaan tasaisen nopeita kierrosaikoja. Niinpä kymmenessä kierroksessa Miikan etumatka oli ajettu kiinni ja seuraavalla kierroksella molemmat jahtaajat painelivat Big Stigin ohi. Kuvaavaa Miikan potentiaalille oli se, että ohitusten jälkeen Miikan kierroajat paranivat selvästi ja äijä pysyi hyvin kärkikaksikon mukana. Jälki briefingissä mies oli suoritukseen ja lopputulokseen erittäin pettynyt. Harmittaahan se kun otettavissa ollut voitto evaporoitui pakokaasuna ilmastoon, mutta toisalta Miika on nyt ajanut kolmessa kisassa kaksi top 3 sijoitusta. Se on kaksi enemmän kuin sitä ennen neljässä vuodessa yhteensä, joten ei tilanne kovin huonokaan voi olla.

 

Varamiespalvelu

Varamiespalvelu

Erä 3 / Tomppa

Lähtöpaikka 16; Sijoitus 8; Paras kierrosaika 59.181
Varakuskiksi hälyytetyllä Tompalla oli starttipaikka joukon hännillä. Tässä vaiheessa taivas meni pilveen lämpötilan kuitenkaan laskematta. Ralli Stig ampui radalle tutun agressiivisesti ja avauskierroksen jälkeen äijä viuhtui menemään kahdentenatoista. Suuntaus jatkui edelleen nousujohteisena ja kuudennen kierroksen päätteeksi sijoitus oli jo kahdeksas. Siihen nousu sitten tyssäsi. Viimeisen kierroksen aluksi Tomppa vetäisi vielä hieman korkeamman riskin ohituksen ykkösmutkaan. Se onnistui, mutta valitettavasti ohitetuksi tullut tiimi kuittasi sijoituksen takaisin, joten Stigin loppusijoitus viimeisesä erässä säilyi kahdeksantena. Muutama vesipisara tipahteli erän loppupuolella, mutta varsinaisesti sade alkoi vasta kun autot olivat katsastuksessa. Koitoksen jälkeen kuskin kourat olivat niin krampissa, että piti melkein ratti irroittaa mukaan, että kuski pääsi lähtemään kotiin. Hyvä – merkki siitä että kaikki annettavissa ollut oli myös annettu.

 

Yhteenveto

Ensimmäisen kerran tällä kaudella Stig teki hyvän tuloksen jokaisesta erästä. Hieman jäi kaivelemaan se, että enemmänkin olisi ollut otettavissa, mutta ihan pettynyt ei voi olla tuloksiin eikä pistepottiin. Kierroksia tiimi kaarteli päivän aikana 80, joista 26 lämmittelyssä ja 54 kisaerien yhteydessä. Pistekertymä oli tällä kertaa 89 pojoa. Ne oikeuttivat kisatapahtumassa kahdeksanteen sijaan ja sarjataulukossa pompattiin sijalle 14. Suunta on siis oikea ja vauhti hyvä. Nyt kesätauolle.

Tulokset / Kuvat

 

Kisa 2 kisaraportti: Uusi alku

Last modified on 2013-06-13 17:15:44 GMT. 0 comments. Top.

Ennakko

Ilmastonmuutos on ihan hanurista. Kun yli kolmeen vuoteen ei satanut yhtenäkään fosarikisapäivänä, niin tänä vuonna kaksi ekaa kisaa ovat molemmat olleet sadekisoja. Vaadimme ilmastoa muuttuman takaisin kuivaksi ainakin kisa- ja mielellään myös potentiaalisten testipäivien osalta. Olosuhteista riippumatta kauden toinen kisa oli Stigille uusi alku. Ensimmäisen kisan monsuunikatastrofin ongelma oli paikallistettu ja Miika askarteli juuri kisaa ennen siihen oranssinvärisen ratkaisun. Stigin kausi 2013 oli valmis alkamaan.

 

Neljän pakka, Tero sen hännillä

Neljän pakka, Tero sen hännillä

Erä 1 / Tero

Lähtöpaikka 12; Sijoitus 6; Paras kierrosaika 1:12.572
Kilpakauden peruslinjaa noudatelle Tero lähti taas matkaan jälkijoukoista. Märällä radalla lähtö meni nappiin Teron parantaessa sijoitustaan ulkokautta heti useammalla pykälällä. Ensimmäisen kierroksen päätteeksi Fast Stig oli jo kuudes ja tilanne näytti kehittyvän suotuisaan suuntaan nopeasti. Vaan siihenpä se kehitys sitten tökkäsi. Erän koostumus muodostui sellaiseksi, että kaksi tiimiä oli karkuteillä ja seuraavana radalla oli neljän auton ryhmä, joista Stig siis viimeisenä. Ohittamisen teki erittäin vaikeaksi se, että ajolinja oli vähemmän märkä kuin muu osa asvaltista. Ohittaminen luonnollisesti vaati poistumista ihannelinjalta ja sitten oli taas ohjaamo täynnä käsiä. Kerran Tero pääsi kolmosmutkassa jo sisäkautta ohittamaan vain tullakseen kyseisen mutkan uloskiihdytyksessä kuitatuksi takaisin kuudennelle paikalle. Lisäksi auton sadesäädöt eivät olleet ihan optimeja, mikä näkyi erityisesti mutkissa ja niistä ulos kiihdyttäessä. Neljän nippu pysyi kuitenkin kasassa maaliin asti ja valitettavasti Stig jäi sen hännille häviten kolmannen sijan melko tarkkaan sekunnilla. Harvoin on sadekisassa ollut yhtä vähän tilastomerkintöjä. Tällä kertaa perusuoritus tuotti tulokseksi kuudennen sijan. Siitä jäi hieman turhautunut jälkifiilis, sillä parempaan olisi pitänyt pystyä venymään. Mutta saipahan tiimi kauden ensimmäiset kelvolliset pisteet talteen.

 

Joni ja ilmanputsarin sadesuoja

Joni ja ilmanputsarin sadesuoja

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 3; Sijoitus 13; Paras kierrosaika 1:13.217; YouTube
Joni sai ajettavakseen herkullisen erän. Edessä muutama oletettavasti hitaampi tiimi ja kovimmat menijät lähtivät selvästi taaempaa. Haussa oli siis selkeästi hyvä tulos. Rata oli kuivunut hieman, mutta selkeästi vielä niin märkä, että mentiin sadesäädöillä. Valitettavasti ensimmäinen kierros meni Jonilta jotenkin aivan muuten kuin mitä käsikirjoituksessa luki. Lähdössä Joni joutui pahasti pussiin ja avauskierroksen puolivälissä äijä viuhtoi menemään kahdeksantena. Tilanne synkistyi entisestään kasimutkan jarrutuksessa, jossa Jonin lahjakkuus loppui väliaikaisesti kesken ja Middle Stig spinnasi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli kahdestoista ja kisa-asetelmat oli resetoitu. Nopeasti Joni kuitenkin nosti itsensä 11:ksi ja neljännellä kierroksella takaisin kahdeksanneksi kun jälleen kasimutkassa spinnailtiin Jonin päästessä kuittaamaan kaksi kilpailijaa kerralla omasta puolispinnistä huolimatta. Seuraavat seitsemän kierrosta Joni paineli menemään näissä asetelmissa. Aluksi tiimi numero 48 roikkui aivan kiinni takapuskurissa, mutta sitten Jonin onnistui nykäistä takahäirikköön pieni turvaväli. Tilanne vaikutti jo suhteellisen stabiililta, mutta pahempaa oli luvassa. Yhdennellätoista kierroksella autosta irtosivat ketjut ja Joni mateli varikolle. Kisa oli käytännössä jo siinä ohi, mutta Mikko laittoi kuitenkin ketjut vielä kiinni ja koneen käyntiin. Puolen kierroksen päästä sama tapahtui uudestaan ja Joni katseli loppukisan nurmikolta. Ruutulippu jäi tälläkin kertaa näkemättä. Eräsijoitukseksi tuli kahden aikaisemman keskeytyksen myötä 13.

 

Miika piikkipaikalla

Miika piikkipaikalla

Erä 3 / Miika

Lähtöpaikka 10; Sijoitus 2; Paras kierrosaika 59.168; YouTube
Miikalle oli arvottu lähtöpaikaksi 10 ja nyt rata oli ajolinjaltaan kuivunut kokonaan, joten säädöissä mentiin kuivan kelin suuntaan. Ajolinjan ulkopuolella oli kuitenkin edelleen liukasta. Big Stig oli selkeästi virittäytynyt oikealle taajuudelle ja oli heti lähtövalojen sammuessa liekeissä. Joukkion ulostautuessa kolmosmutkasta Miika oli kimpoillut itsensä jo kuudenneksi ja vielä avauskierroksen päätteeksi edelleen neljänneksi. Kolmannella kierroksella plakkariin tuli yksi ohitus ja yksi ohitetuksi tuleminen, joten sijoitus säilyi ennallaan. Viidennellä kierroksella kärjessä pienen hajuraon turvin ajanut tiimi pyöräytti itsensä ulos kärkitaistoista jättäen tiiviin kolmikon tappelemaan erävoitosta. Aluksi Miika ajoi kärkitrion kolmantena, mutta erän mehuhetki koettiin jo kuudennella kierroksella Kartellin yrittäessä kolmosmutkassa kärkeen. Liukas sisälinja pakotti molemmat kärkitiimit juuri sen verran leveäksi, että Miika pääsi kuittaamaan itsensä kerralla molempien ohi johtoon. Kun kaksi muuta tiimiä jatkoivat omaa taistoaan sai Miika vielä nykäistyä pienen kaulan ja tilanne näytti muutaman kierroksen ajan hämmentävän hyvältä. Jokusen kierroksen jälkeen Kartelli oli kuitenkin odotetusti takapuskurissa kiinni kärkitrion kolmannen osapuolen pudottua pois voittotaistelusta. Miika puolusti paikkaansa useamman äärimmäisen tiukan kierroksen ajan, kunnes kaksi ja puoli kierrosta ennen maalia Kartelli paineli seiskamutkassa ohi. Voittotaistelu ei kuitenkaan ollut ohi, vaan Miika pysyi hyvin vauhdissa mukana. Katsomo odotti iskua viimeisellä kierroksella, mutta se kuivui kokoon kolmosmutkassa jossa kierroksella ohittamisen seurauksena Miika menetti lähituntuman johtoautoon. Tuloksena oli kakkossija mikä on Big Stigin uran paras sijoitus ja ensimmäistä kertaa erän nopein kierrosaika massiivisella yhden tuhannesosan marginaalilla. Huippusuoritus, vaikka kuski itse vähän räikköstyyliin harmittelikin voiton karkaamista.

 

Stigs

Stigs

Yhteenveto

Tällä kertaa Stigin suoritukset kattoivat koko repertuaarin surkeasta loistavaan. Toisessa ääripäässä oli teknisten ongelmien teurastama erä ja toisessa henkilökohtaiset ennätykset murskannut megasuoritus. Siihen väliin mahtui sitten yksi mukiinmenevä perusveto. Tällaista tällä kertaa. Ensi kerralla sitten toivottavasti usemmalla huippuvedolla korkeammille kokonaissijoituksille.

Yhteensä Stig punnersi päivän aikana n. 60 kierrosta, joista ainoastaan n.13 lämmittelyssä ja 47 kisaerien yhteydessä. Plussapisteitä kertyi 84 kappaletta, joilla positioiduttiin kisatapahtumassa kahdeksanneksi ja niillä kivutaan sarjataulukossa sijalle 22. Siellä tilanne on Stigin kannalta vaikea, koska tähän mennessä ajetusta kuudesta erästä jo neljässä tuloksen on pilannut tekniikka. No, mitäs sitä murehtimaan – keskitytään niiden palkintosijojen tuomaan euforiaan ja unohdetaan tulostodellisuus kuten jo kauden alussa oli ajatuksenakin.

Tulokset / Kuvat

Kisa 1 kisaraportti: Syvissä vesissä

Last modified on 2013-06-01 06:16:54 GMT. 0 comments. Top.

Ennakko

Fosarikauden 2013 debyytti ja edessä todellinen sadekisa. Ei mikään pikkutihku tai satunnainen sadekuuro vaan kunnon vesikeli, jossa on aivan turha yrittää hakea kuivempaa ajolinjaa. Noh, mikäs siinä – edelliset kolme kisakautta on saatukin ajaa kokonaisuudessaan kuivalla radalla. Lämmittelyssä kaikki näytti ihan hyvältä. Stig haki nopeasti hyvät sadesäädöt ja kierrosajat olivat kilpailukykyisiä samaan aikaan radalla kroolanneiden tiimien kanssa.

 

Miika lämmittelykierroksella

Erä 1 / Miika

Lähtöpaikka 10; Sijoitus 14; Paras kierrosaika –
Miikalle valikoitui siviilikiireiden pakottamana päivän ensimmäinen startti, kun herran piti poistua Tattiksen kahluualtaalta kesken kisatapahtuman. Ensimmäinen merkki ongelmista tuli jo varikolla kun kone koepyöräytettiin käyntiin. Se ei tuntunut ihan normallilta. Siinäpä ei kuitenkaan ollut mitään tehtävissä, joten eikun lähtöruudukkoon ja radalle. Ns. harjoituskierroksen jälkeen Miika totesi jo ettei kone käy. Lämmittelykierroksella sama homma, mutta pahempana ja lähdön mennessä uusiksi, toisen lämmittelykierroksen kakkosmutkaan kone hyytyi sitten kokonaan. Kun eräällä toisella tiimillä oli sama tapahtunut jo aikaisemmin, tuli Stigin sijoitukseksi 14. Se, että kyseessä oli Stigin kisatapahtuman korkein eräsijoitus, kertoo kaiken tarvittavan tiimin surkeasta iltapuhteesta.

 

Ei startannut. Rahat takas..

Erä 2 / Joni

Lähtöpaikka 2; Sijoitus -; Paras kierrosaika –
Heti Miikan erän päätyttyä rynnättiin kärräämään Stigin amfibioauto huollettavaksi. Samanlaista aktiviteettia tuntui olevan monella muullakin tiimillä ja välillä tuntui, että työntökärryjä liikkui kilparadalla enemmän kuin mikroautoja. Sitten hektinen operaatio koneen käynnistämiseksi. Kaasari irroitettiin ja kuivattiin, sytytystulppa testattiin ja muutenkin kaikki kikat kokeiltiin mitä mieleen juolahti, mutta eipä käynnistynyt auto ei. Roudattiin se kuitenkin viime hetkellä lähtöruudukkoon ja toivottiin ihmettä, mitä tälläkään kertaa ei tullut. Kilpuri oli kuollut kuin kivi ja näin Stigiltä jäi lähtö ajamatta ensimmäistä kertaa sitten ekan kauden kakkoskisan. Samalla Jonin eturivin lähtöpaikka ja sen mukana tullut loistava mahdollisuus erinomaiseen sijoitukseen valui sadeveden mukana Tattiksen viemäriverkostoon.

 

Not so Fast Stig sadeasussa

Erä 3 / Tero

Lähtöpaikka 13; Sijoitus 15; Paras kierrosaika 1.21,752
Ei kun takaisin auton askarteluharjoituksiin. Tulppa, jonka kipinä oli aiemmin jo testattu, vaihdettiin ja voilà – kone käynnistyi. Emme tiedä miten, emme tiedä miksi, mutta pääasia että vaikutti taas toimivan. Tero lähti viimeiseen lähtöön joukkion peräpäästä, kolmannestatoista ruudusta pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Lämmittelykierroksella kaikki vaikutti vielä hyvältä myös Stigin päivän ensimmäinen kisakierros meni hyvin Teron sijoituksen ollessa kierroksen päätteeksi yhdeksäs. Mutta heti toisen kierroksen aluksi rupesi kone vuotamaan tehoja. Muiden pyörähtelyiden seurauksena Tero nousi vielä kakkokierroksella kahdeksanneksi, mutta se oli vain kuoleman viivästyttämistä. Jo neljännen kierroksen jälkeen Stig oli tippunut toiseksiviimeiseksi ja viimeistään tässä vaiheessa sokeakin näki otsallaan että peli oli menetetty. Aluksi vika ilmeni niin, että pieniltä kierroksilta koneelta kesti tuhottoman kauan nostaa kierrokset ylös. Sen jälkeen alkoivat huippukierrokset laskemaan, kunnes lopulta ainoaksi tehtäväksi jäi yrittää pitää kone käynnissä. Tässä vaiheessa Fast Stig oli hitaampi kuin ikinä, mutta kruisaili kuitenkin ruutulipulle siltä varalta, että joku muu tiimi hyytyisi matkan varrella. Näin ei käynyt joten loppusijoitus oli viimeinen kierroksen voittajalle hävinneenä.

 

Yhteenveto

Vuoden 2013 ensimmäinen kilpailu oli Stigin paluu perinteisen surkeisiin kausiavauksiin. Moottoriongelmaa kyllä hieman odotettiin, mutta ei tällaista. Kyseessä oli epäilemättä Stigin turhauttavin kisakokemus ikinä. Se, että tahkoaa läpi märkänä koko iltapäivän ja illan ilman minkäänlaista mahdollisuutta kilpailla ketään vastaan syö sitkeintäkin miestä pihviveitsellä. Onneksi tälle kaudelle ei ollut tulostavoitteita. Voisi nimittäin harmittaa – nyt ainoastaan ottaa päähän.

Kaiken kaikkiaan Stig surffasi päivän aikan yhteensä 51 kierrosta, joista 35 lämmitelyssä ja 16 kisaerien yhteydessä. Säälipisteitä kerääntyi 41 kappaletta ja ne oikeuttavat epäilemättä sijoitukseen jossain fossiilisarjan pohjamudissa. Sellaista on moottoriurheilu välillä – kerpele. Luonto itkee ja Stig pillittää mukana.

Tulokset / Kuvat